Shakaali

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Kirjasta on tullut maailmanmenestys, kerrotaan. Ihmettelenpä miksi. Juonena on OAS:n palkkaaman ammattimurhaajan suunnitelmien edistyminen Ranskassa, kohteena de Gaulle. Yksityiskohdat on toki tehty taiten, salaperäisen aseen muotoilusta kerrotaan kaikki: pääpaino on puhtaasti toiminnallisessa kuvauksessa, vauhdissa, tilaa ei jää sellaisille turhille mausteille kuin luonteenkuvauksille tai maisemille... Liekö kustantajan bestsellermainonta tai elokuva vieneet huipulle, millään erikoisen näkyvällä tavalla ei Shakaali kyllä eroa samantyyppisistä, esim. Hallista tai Leasorista. Ihmismetsästyksen ja poliisia nokkelasti pakenevan rikollisen kuviot - ja tietenkin oikeuden niukka voitto lopulta - vedonnevat rutkasti tiettyihin mielihaluihin.