Piirileikki arvio

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1983

Teosarvio

Piirileikki, kymmenen dialogia sisältävä näytelmä, kirjoitettiin v. 1900, joutui esityskieltoihin, haukuttiin siveettömäksi ja aiheutti teki jälleen sekä aineellista että henkistä vahinkoa. Tunnetuin esittämismuoto lienee ollut elokuva ja nimenomaan Max Ophülsin ohjaama Intohimojen karuselli. Piirileikki kuvaa niukan kliinisesti kymmenen kohtausta naisen ja miehen välillä, viettelyn ja himon kuviot, joissa aktia merkitään ajatusviivoilla. Tällä hetkellä sen herättämää pahennusta on vaikea ymmärtää, Wienin aikakaudella hyvinkin. Nyt näytelmä paljastaa yllättävän humoristisesti, mutta aina piinallisen alastomasti seksuaalisuuden lyhyet ulottuvaisuudet, toistuvien kaavojen tyhjyyden. Näin Piirileikissä korostuu voimakkaasti juuri vastakohdan merkitys ja kauneus.