Lääkärin ratkaisu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1976

Teosarvio

Kuululla kirurgilla on samaan aikaan kolme rakkausjuttua meneillään. Arkkitehdin tyttärelle hän joutuu tekemään abortin ja tunaroi niin, että tyttö kuolee käsiin, nuoren rakastuneen naislääkärin hän taivuttaa menemään puolestaan vankilaan, ja esimiehensä tyttären kanssa hän menee sitten naimisiin. Aikanaan naislääkäri kyllästyy sijaiskärsimiseen vankilassa, etenkin kun kirurgin metkut hänelle valkenevat, mutta vasta melkoisen juonen junnutuksen tuloksena asiat oikenevat. Harvinaisen tympeä ja tökerösti kirjoitettu lääkäriromaani, jonka suomentaminen osoittaa murheellista meikäläisen lukijamaun aliarvioimista. Vaahtoamme matalatasoista kioskiviihdettä vastaan, mutta mitä muuta tämä sitten muka on. Kovissa kansissa kalliimpaa vain!