Hotelli eläville

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1983

Teosarvio

Olli Jalosen kolmas romaani on saanut paljon kiitosta ja myös sen ansainnut: kunnioitettava on ennen kaikkea teoksen huolellisesti ajateltu, kunnianhimoinen kehyssuunnitelma. Ytimeltään Jalosen romaani käsittelee yksityi-sen ihmisen ja erityisesti tiedemiehen vastuuta tilanteessa, jossa tekniikan kehitys on mahdollistamassa valvontaan perustuvan totaalisesti säädellyn hallitsemisen tavan. Keskushahmo, väitöskirjaansa tekevä tutkija Kervinen, tekee päätyönsä ohella tilaushanketta, jonka tarkoituksena on selvitellä ihmisten käyttäytymisen ohjailua väestönsuojassa, kuolevien hotellissa. Jalosen näkemys ihmisen mahdollisuuksista vaikuttaa on lohduton: toinen keskeisistä henkilöistä, Raisa, lähtee opportunistisesti mukaan kaupallistekniseen järjestelmään ja jättää tieteen, Kervinen taas kykenee vain henkilökohtaiseen, vaikutusta vaille jäävään protestiin ja jää ajelehtimaan. Tiedosta ja oivalluksesta ei ole toiminnan lähteeksi. Yhteisön tasolla tapahtuvan valvonnan teeman rinnalla Jalonen kehittelee myös sen yksilöllisen tason muunnelmaa, jonka keskushahmona on Kervisen sisar Kukka-Maaria, ajautuja hänkin. Tytön tapauksesta tehdyn lehtijutun sijoittaminen romaanin rakenteeseen maistuu keinotekoiselta, ja osoittelevuutta on myös tavassa jolla Jalonen saattaa teemat leikkaamaan toisiaan. Olennaista kuitenkin on se että Jalonen käy rohkeasti käsiksi tärkeisiin asioihin ja onnistuu rakentamaan niistä mielenkiintoisen, keskusteluttavan aikalaisromaanin.