Tervanukke

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1983

Teosarvio

Toni Morrisonin toisen suomennetun romaanin (edellinen oli huomiota herättänyt Solomonin laulu) kuvio tuo mieleen useitakin viime vuosikymmenien merkittäviä teoksia: kuten Joseph Loseyn elokuvassa Palvelija tai Pier Paolo Pasolinin kirjassa ja elokuvassa Teoreema on nytkin kysymys niistä piilevistä jännitteistä, jotka suljettuun yhteisöön tunkeutuva ulkopuolinen tekee näkyviksi ja saa purkautumaan, ja kuten Edward AIbeen näytelmässä Kuka pelkää Virginia Woolfia myös Morrisonin romaanissa paljastuu lukkiintuneen avioliiton perukoilta lapseen liittyvä elämänvaIhe. Morrisonilla kohoaa keskeiseksi rodullinen näkökulma: olennaista hänelle on tutkia mustan identiteetin tilaa taloudellisen ja seksuaalisen alistamisen ja vallankäytön yhteisössä. Asetelma on siis mitä kiintoisin, ja Morrison on parhaimmillaan hyvin intensiivinen kertoja, Minua kiusaa kuitenkin se että henkilöiden vivahteikkuus kärsii tiukan kuvion puristuksessa: heillä kaikilla on liiankin selvä tehtävänsä kokonaisuudessa, heistä tulee ominaisuuksien edushahmoja.