Lintuja taivaalla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1962

Teosarvio

Romaanin tapahtumapaikkana on ’Joen kaupunki meren rannalla’, kirjailijan nuoruudenajan ympäristö, ja päähenkilössä Pojassa lukija saattaa erottaa omaelämäkerrallisia piirteitä. Herkkä ja haaveksivainen Poika innostuu toverinsa isän välityksellä lintujen maailmaan, ja niinpä taivaalla lentävät linnut tulevat merkitsemään hänen unelmissaan ja ajatuksissaan vapauden tunnuskuvia. Tärkeä sija Pojan maailmassa on myös Sailalla, kuuromykällä tytöllä. Merenmaa osoittautuu jälleen nuoren ihmisen sielunmaailman hienoksi tulkitsijaksi, jonka herkkävireistä ja hallittua kerrontaa lukija seuraa mieltymyksellä.