Samuel Sn surullisin suvi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1971

Teosarvio

Donleavy, J[ames] P[atrick]: Samuel Sn surullisin suvi.

Samuel S ei hevin aukene yhdeltä lukemiselta. Entiset kirjailijan romaanit (Holtiton mies, Anteeksiantamaton herra Smith) herkuttelivat raisulla ja uskaliaalla mustalla huumorillaan, nyt Donleavy yrittää peilata ikääntyvän pienen pelokkaan originellin sielun syövereitä. Huumori näissä merkeissä yltää silloin tällöin kipeäänkin yksinäisyyden ja kykenemättömyyden havaitsemiseen, herkullisiin psykiatrikohtauksiin Wienissä (tässä Freudin pyhässä kaupungissa!) mutta ei tunnu pääsevän selkiintymään ja vaikuttamaan kokonaisesti. Samuel S jää hiukan epämääräiseksi jutustelijaksi, pila seksistä ja erilaisista ihmisen toimintatyypeistä kulkee töksähtelevien lauseiden kera Samuelin ohi. Vahinko, että tämäntyyppiseen kirjaan on valittu näin suuri kirjasintyyppi - heikkonäköisiä varten olisi todella syytä kiinnittää huomiota tähän seikkaan.