lokomonyliopisto

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1971

Teosarvio

Aronpuro, Kari: lokomonyliopisto.

Tuntuu siltä, että Aronpuro tässä kokoelmassa on saamassa kuvaansa kokonaisuutta, vaikka käyttääkin edelleen aikaisempien runojensa tyyliin kollaashipaloin sieltä täältä maailmasta. Nyt yhteennitojana on marxismi-leninismin perusteiden opiskelu, jota kerrataan Tampereen kaupungin laajalla analyysillä: väestönlaskennan luvuilla, puoluejakaantumilla, suuromistajien nimillä ja kansainvälisillä kysymyksillä. Ja ilmeisesti tärkeät asiat - näihin lasketaan myös kapakat - kirjoi¬etaan suurilla kirjaimilla. Aronpuro kertoo tehneensä aikaisemmin erehdyksiä, nyt kurottaudutaan marxismi-leninismin tieteellistä kirkkautta kohti. En ole vakuuttunut siitä, auttaako yhteennidottavuus Aronpuroa uuteen ulottuvuuteen myös runoilijana, sillä samat ovat keinot, jotain ehkä pikemminkin hävinnyt: Aronpuron entistä omaleimaista huumoria sävähtää nyt vain pari kertaa alkupuolella.