Nuori mies ja valkoinen valas

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1985

Teosarvio

Páral kirjoittaa varsin sujuvaa, toiminnallista ironian sävyttämää juonta. Vastakkain asetetaan tutkijan kunnianhimo, tieteellisen pelin kiemurat ja maallepako, vetäytyminen ja mietiskely. Kiipimisestä tarpeekseen saanut, joogaa harrastava kemisti Viktor saa yllättäen vieraakseen maaseututehtaaseen entisen rakastajattarensa, joka tarvitsee apua keksintönsä teolliseen soveltamiseen. Taustalla on tärkeän viran hakuajan umpeutuminen. Viktorin huonetoveri, nuori käyttöpäällikkö Bretja joutuu naisen pauloihin, keksii valkoisen "mönjan" liuotuksen salaisuuden, mutta kuolee samalla myrkylliseen kaasuun. Ironisesta erotiikasta huolimatta juonessa on tehdyn makua, parinvaihdokset tuntuvat keinotekoisilta, mutta maaseututehtaan ilmapiiri, pätemisen kiristyvät pakotteet on saatu mukaan tehokkaammin.