Koskenkorva-palkinto

kuvaus

Koskenkorva-palkinto oli 1990-luvun ajan pilke silmäkulmassa jaettu, Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksella kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teeman ja yliopiston oppilaskunnan kulttuurijaoston yhteistyönä syntynyt kirjallisuuspalkinto. Palkinto jaettiin viimeisen kerran vuonna 1999, koska palkintoa oli alusta alkaen päätetty jakaa vain 1990-luvun ajan.

Koskenkorva-palkinnon virallisilla Internet-sivuilla palkinnon myöntämiskriteereistä sanotaan seuraavaa: "Yleisiä kriteerejä ei ole muuta kuin että voittaja ansaitsee jollain julkaisullaan kossupullon, eli teos on kossupullon arvoinen. Eri vuosina on kossupullon veroiseen suomalaisuuteen viitattu eri tavoin raadin lausunnoissa voittajasta."

Palkinnon väitetään syntyneen erään raadin jäsenen harhaluulosta, että Finlandia-palkinnon tarkoituksena oli antaa voittajalle palkinnoksi pullo samannimistä juomaa.

(Lähde: Wikipedia)

Palkinnonsaajat

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Tekijä

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto