Pientä rakkautta
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1/1970
Teosarvio
Pennanen, Eila. Pientä rakkautta.
Eila Pennasen tuotannossa on viime vuosina ollut käynnissä kiintoisa prosessi. Moraalin, erityisesti seksuaalimoraalin, muuttuminen vilahti esiin jo "Mongoleissa" ja selvemmin "Tilapäässä", mutta niiden vaiheessa Pennanen ei tuntunut vielä olevan valmis tekemään siitä kaikkia johtopäätöksiä. Hänen uudet novellinsa ovat käännekohta: nuorista lähtee valo, ja parissaikin novellissa keskipolven edustajat kokevat sen nimenomaan vapautuksena, eivät uusia paineita ja ristiriitoja aiheuttavan levottomuuden tuojana. Hornoseksuaalisuus oli jo "Tilapään" hallitsevia teemoja, mutta vielä sairautena, patannettavana ja parannettavissa olevana. Nyt on Pennasen asennoituminen tullut mutkattomammaksi, kuten käy ilmi varsinkin novelleista "Kymmenen kiloa kipsiä" (ironisine loppuineen kokoelman monimielisimpiä ja parhaita) sekä "Leppäkertut ja Iemminkäiset". Sidonnaisuudesta vapautuminen on laajemminkin kokoelman ydintä sekä suoraan että epäsuorasti,
Eila Pennanen on harvinainen esimerkki koko ajan muuttuvasta ja monipuolistuvasta kirjailijasta, jolle aseman vakiinturninen ei merkitse jarrua: "Pientä rakkautta" on syksyn parhaita kirjoja, samalla kertaa hellä, ironinen ja oivaltava.
Eila Pennasen tuotannossa on viime vuosina ollut käynnissä kiintoisa prosessi. Moraalin, erityisesti seksuaalimoraalin, muuttuminen vilahti esiin jo "Mongoleissa" ja selvemmin "Tilapäässä", mutta niiden vaiheessa Pennanen ei tuntunut vielä olevan valmis tekemään siitä kaikkia johtopäätöksiä. Hänen uudet novellinsa ovat käännekohta: nuorista lähtee valo, ja parissaikin novellissa keskipolven edustajat kokevat sen nimenomaan vapautuksena, eivät uusia paineita ja ristiriitoja aiheuttavan levottomuuden tuojana. Hornoseksuaalisuus oli jo "Tilapään" hallitsevia teemoja, mutta vielä sairautena, patannettavana ja parannettavissa olevana. Nyt on Pennasen asennoituminen tullut mutkattomammaksi, kuten käy ilmi varsinkin novelleista "Kymmenen kiloa kipsiä" (ironisine loppuineen kokoelman monimielisimpiä ja parhaita) sekä "Leppäkertut ja Iemminkäiset". Sidonnaisuudesta vapautuminen on laajemminkin kokoelman ydintä sekä suoraan että epäsuorasti,
Eila Pennanen on harvinainen esimerkki koko ajan muuttuvasta ja monipuolistuvasta kirjailijasta, jolle aseman vakiinturninen ei merkitse jarrua: "Pientä rakkautta" on syksyn parhaita kirjoja, samalla kertaa hellä, ironinen ja oivaltava.