Kultapisara

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Michel Tournier on kertojana lumoojien ja silmänkääntäjien mestariluokkaa. ja hänen teostensa lukeminen kuin sipulin kuorimista, jossa jokaisen kerroksen sisältä paljastuu uusi yhtä täydellinen kerros hamaan ytimeen, jossa piilee lopullinen totuus, mikäli ja miten sen sitten kukin lukija tulkitseekin. Perustarina on hämäävän yksinkertainen: valkoinen naisturisti ottaa valokuvan 15-vuotiaasta arabipojasta, joka paimentaa lampaita Saharassa ja lupaa aikanaan lähettää kuvan pojalle, mutta kuvaa ei kuulu. Pojassa kuva on kuitenkin liikahduttanut jonkinlaisen itsensä toteuttamisen vietin, ja hän lähtee Ranskaan peräämään tuota kuvaansa. Viaton luonnonlapsi Pariisissa on kuin Liisa ihmemaassa vääristyneen mainos- ja kuvamaailman huuman keskellä vaellus kamelin kanssa Pariisin halki on samalla kertaa hykerryttävän hauska ja lähes kyyneliin saakka koskettava. Perimmäinen viattomuus suojelee hänet tuholta, ja jokainen koettelemus ja nöyryytys muodostaa portaan kohti syvempää itsetuntemusta ja auttajan avulla myös kohti korkeamman ihmisyyden oivaltamista. Arabikulttuurin ja länsimaisen suurkaupunkitodellisuuden yhteentörmäyksestä syntyy todellinen visioiden vyörytys, jossa kuvat, tilanteet ja näkemykset vaihtuvat kaoottista vauhtia kuin kaleidoskooppia ravistellessa,