Lukittu sola

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1958

Teosarvio

En muista aikoihin lukeneeni niin läpeensä heikolla tyylillä ja avuttomasti kirjoitettua kirjaa kuin Laesvirran "Lukittu sola" on. Luulen, että jopa itse pojatkin tajuavat kirjan teennäisyyden ja tahattoman koomillisuuden, sillä ratsupoliiseista, turkismetsästäjistä ja rosvoista on toki kirjoitettu jännittäviä ja muutenkin onnistuneita kirjoja, joten vertailumahdollisuus on koko ajan tarjolla. Ehdottomasti ei kirjastoihin.