Merimiehet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1979

Teosarvio

Tämä on sellainen ammattiromaani, joka ei ulkopuoliselle paljon anna. Heikkinen kertoo laivan arjesta ja ihmissuhteista asiallisesti mutta kuivakiskoisesti, asettamatta painopistettä minnekään ja hahmottamatta jännitteitä. Kirjaa lukiessa on kuin katselisi ventovieraan valokuva-albumia, jonka amatööriotosten vilahdellessa ohitse onnellinen omistaja kertoo kustakin kohteesta irrallisen lauseen tai pari. Myötäelämisen kyvyn puutteesta taas on osoituksena vaikkapa messityttö Hetasta piirretty tuomitsevan näräinen kuva.