Puhelin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1978

Teosarvio

Tämä on se kirja, jota yhdysvaltalainen elokuvajoukkue ohjaaja Don Siegelin johdolla viime vuonna käväisi filmaamassa. Helsingissä kun ei Neuvostoliittoon päässyt. Ohjaaja muistaakseni puhui silloin haastattelussaan jotakin siitä, että kysymyksessä on itse asiassa liennytysjännäri. Moista on vaikea uskoa kun pohjana olevan kirjan lukee: en osaa sanoa kummat on hupsummin nähty, neuvostoliittolaiset vai yhdysvaltalaiset, mutta tulos on joka tapauksessa hölmö. Ajatusleikkiin peruskuvio antaisi kyllä mahdollisuuksia, mutta ihmisiäkin poliittisista realiteeteista puhumattakaan siihen sentään kaipaisi mukaan, samaten edes jonkinlaista uskottavuuden häivää. Turha tuttavuus.