Metsämiehen tytär

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1977

Teosarvio

Pitkähkön kypsyttelyn jälkeen (nuorisoromaani Hello love 1972) Huttunen on siirtynyt pitemmälle itsenäistymisen kuvauksessa niin rakenteellisesti kuin kielellisestikin. Konkreettinen, pelkistävä sanonta hahmottaa lyhyissä kappaleissa Leenan lapsuuden tärkeät muistot, turvallisen isän ja metsäkävelyt, kouluvaikeudet, isän sairastumisen ja äidin etääntymisen sekä lopuksi oman kodin perustamisen tuttuine vaikeuksineen. Katkonaisuus on etu ja haitta: lopullinen kokonaisuus vetää ympyrän lapsuudesta itsenäistymiseen taitavasti kiinni, mutta välillä on ehtinyt herpaantua selkeyden puutteeseen, sirpalernaisuuteen. Isän vaikutuksen kaikkine muotoineen Huttunen vetää kyllä kiinnostavasti loppuun, missä syrnboliikkakin aviomiehen siivissä saa muuten vähäistä huumoria ylleen.