Herakles

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1968

Teosarvio

On tärkeätä lukea tämän teoksen alkulause. Siinä Pentti Saarikoski kertoo, ettei hän suinkaan ole orjallisesti noudattanut alkutekstiä, vaan muuttanut ja lisännyt sitä oman mielensä mukaan. Myöskään alkutekstin runomittaa ei ole noudatettu, ja niin on syntynyt luonteenomaista nykyaikaista runoa, modernia runoa. Ei ole autettavissa, että lukija käy epävarmaksi, kun ei ole tietoa, mikä on Euripidesta, mikä Pentti Saarikoskea. Minua tämä asia on jäänyt kiusaamaan, vaikka lukeminen sinänsä on tuottanut iloa.