Elokuvakesä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1958

Teosarvio

"Elokuvakesä" on "Sisarukset seikkailulla"-kirjan itsenäinen jatko.
Edellisestä kirjasta tutut Kalle, Maisa ja tanskalaistyttö Lisa ovat Lisan varakkaalta isältä saaneet lahjaksi elokuvakameran, josta tulee lasten kesälomasuunnitelmien huippukohta ja keskipiste, sillä lapset ovat päättäneet kesäloman aikana valmistaa keskenään filmin, jota syksyllä näyteltäisiin koulutovereillekin, ja näytännöstä saatavilla rahoilla hankittaisiin naapuriston vanhalle neidille koira menetetyn sijalle. Lasten kesäloma kuluukin sitten filmauspuuhien merkeissä, ja leppoisat kesämökkitunnelmat säestelevät mukavasti filmauksen vaiheita. Raikas ja soma kirja pienille koululaisille.