Punaisten kukkien maa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1974

Teosarvio

Saarto, Tuula: Punaisten kukkien maa. Romaani.

Saarron nuortenkirjoissa on jo huomannut taipumuksen sanalliseen pitkittelyyn, koristeellisuuteen toiminnan kustannuksella. Sama vaiva tekee tästä Sisilian historian kappaleesta 1100-luvulta kovin rönsyilevän ja väliin romanttisen jahkailevan. Kyseessä on kolmen kohtalon kietoutumiset, kuningas Rogerin, hänen hovinaisekseen joutuvan Vittorian ja tämän nuoruudenrakastetun Rossarion. Värikkääksi romaania voi auliisti sanoa, kenties tunteiden palo hyvinkin roihuttaa myös pitkät kohtalonomaiset sielunkuvaukset. Minulle vain nuket tuntuivat kieppuvan hiukan väsyttävästi kerroksittain lisääntyvien kysymysten ja maisemakuvausten viidakossa.