Erakko

Tässä ionescolainen tapa käsitellä sivullisen ongelmia, tosin hiukan erilainen kuin Camus'n tai Colin Wilsonin teksteissä aikoinaan. Nimetön päähenkilö on saanut amerikanperinnön, irtaantunut ahdistavasta työpaikastaan ja muuttanut uuteen asuntoon vapaana mietiskelyyn. Kielellisesti yksinkertaisesti, tahallisesti hidastellen Ionesco siirtyilee itsestäänselvyyksistä ja latteuksista todellisuuden rajojen, tiedon ja tietämättömyyden äärettömyyksiin. Todellisuus häviää: kaupungissa riehuva sisällissota koetaan ideologioiden turhuudeksi, yhteiskunta ja historia menettävät merkityksensä. Ja mitä Ionesco tarjoilee palkkioksi: konjakin juonnin lisäksi päähenkilö kokee häivähdyksen kaksiovisen vaatekaapin muuttumisesta valtavaksi äärettömyydeksi, joka vapauttaa paikan ja ajan pakkopaidan. Ahdistus katoaa. Toivottavasti myös lukijalta, sillä isosta tekstityypistä huolimatta retki ihmismielen harhoihin on rasittava ja mietityttävä.