Kuolema Lindalle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1959

Teosarvio

Suomenruotsalaisen salanimen kirjoittama "Kuolema Lindalle" on alkupuoleltaan väkinäisehkö ja jokseenkin epäuskottava lisäksi, sillä meikäläisellä mentaliteetilla ei ensi tapaamalta ryhdytä kertomaan ihan koko elämäkertaa sielun syövereitä myöten vennon vieraalle, vaikka nyt alkoholillakin olisi osuutta asiaan. Vähitellen tekijä pääsee vauhtiin ja luontevoituu, mutta keinotekoisen makuinen kirja yhtä kaikki oli. Ei kirjastoja varten.