Nälkämaan marssi

Tuttu kirjastonhoitaja ehti jo sanoa minulle, että Nälkämaan marssi sopii tarjota Pää taloa kyselevälle asiakkaalle, jos ei Päätalon kirjoja ole hyllyssä. Ohje on osittain osuva, mutta kahden kirjailijan ero on tietysti tiedettävä: Heikkinen on luullakseni tietoisempi taiteilija. Henkilövalikoima on henkiseltä puoleltaan merkittävän monipuolinen. Heikkinen yhyttää Ryysyrannan Joosepin entisiltä asuinsijoilta perheen, joka ensin näyttää perinteelliseltä ukkojen ja akkojen kokoelmalta, mutta alkaakin nopeasti erottua itsenäisiksi yksilöiksi, joilla jokaisella on oma suhteensa nykyiseen Suomeen ja aikaan. Kehittelyssä Heikkinen osoittautuu taitavaksi, syntyy se murroksen vaikutelma mikä pitääkin. Heikkisen viljelemä alue ulottuu huumorista ivaan ja koruttomasta hellyydestä nuorukaisten teoreettisten pohdintojen kuvaukseen, ja hän osaa itsenäisesti kuvata luontoa. En ole vähiin aikoihin havainnut uuden kirjailijan kahden työn välillä niin ilmeistä kehitystä kuin Heikkisen Kolhoosin ja Nälkämaan marssin.