Piikki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1986

Teosarvio

Islantilainen kirjailija Njördur P. Njardvik esiteltiin suomalaisille viime vuonna saagaromaanillaan Kohtaloonsa tuomitut. Nyt on vuorossa hänen poikansa kanssa kirjoittamansa raportti Piikki, joka kuvaa 16-vuotiaan huumeisiin tutustuneen islan-tilaispojan elämää ammattilaisten keskuudessa Kööpenhaminassa. Kertomuksen tasolla teos toimii hyvin: eri aineet, riippuvuuden synty, vieroitusoireiden helvetti ja piikin tuottama autuus välittyvät, samaten huumeiden vaiheille syntyneen kaupan armottomuus. Pulmana on se että kirjoittajat eivät edes yritä etsiä selitystä sille miksi nuoresta ihmisestä ylipäänsä tulee huumeiden käyttäjä tai luoda päähenkilölle Freddylle taustaa. Helppoja yhteyksiä ja ratkaisuja kaihtaessaan tekijät ovat tulleet jättäneeksi kirjastaan pois myös vaikeat yhteydet. Mutta kuten sanottu, puhtaasti kuvauksena Piikki vaikuttaa aidolta ja koskettaa nimenomaan siksi että sävytys on viileä ja asiallinen.