Sikojen juhla
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1/1971
Teosarvio
Ripatti, Aku-Kimmo: Sikojen juhla. Romaani.
Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia -näytelmän asetelmasta on tullut Suomessa suosittu; kutsujen, juhlien tai jatkojen käyttäminen keskiluokan ja keski-iän kaikinpuolisen raadollisuuden paljastustilanteena on parin näytelmäntekijän jälkeen houkutellut myös Aku-Kimmo Ripattia hänen ensimmäisessä romaanissaan. Ripatti onnistuu muunnelmassaan hyvin, vaikka varauksekseni jääkin perusasetelmaa koskeva lievä epäily. Ripatti saa eri näkökulmia käyttäessään valaistuksi myös henkilöittensä toimintaa niissä jokapäiväisen elämän tilanteissa, joiden mukaan heidät kuitenkin on punnittava, mutta hän tuntuu lataavan kiihtymystään hiukan liian suuressa määrin itse juominkeihin liittyvän sikailun varaan. Näin syntyy hauskasti ja ilkeästi kärjistettyä tekstiä, jonka todistusvoimaa en epäile, mutta syntyy myös kovin siisti kuvio, varsinainen näytöskappale. Lopussa häivähtää romanttisen kliseen uhka - joukon ainoa kaavojen murtaja turvautumassa keski-ikänsä ja lannistuneisuutensa koko voipumuksessa isäntäperheen tyttären nuoruuteen -, mutta Ripatti on kyllä tarkkana: pako on pako eikä mikään ratkaisu. Kaikkineen Sikojen juhla on poikkeuksellisen hyvä esikoisromaani, kriittisyydessään meillä harvinainen ja siis sitäkin ilahduttavampi.
Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia -näytelmän asetelmasta on tullut Suomessa suosittu; kutsujen, juhlien tai jatkojen käyttäminen keskiluokan ja keski-iän kaikinpuolisen raadollisuuden paljastustilanteena on parin näytelmäntekijän jälkeen houkutellut myös Aku-Kimmo Ripattia hänen ensimmäisessä romaanissaan. Ripatti onnistuu muunnelmassaan hyvin, vaikka varauksekseni jääkin perusasetelmaa koskeva lievä epäily. Ripatti saa eri näkökulmia käyttäessään valaistuksi myös henkilöittensä toimintaa niissä jokapäiväisen elämän tilanteissa, joiden mukaan heidät kuitenkin on punnittava, mutta hän tuntuu lataavan kiihtymystään hiukan liian suuressa määrin itse juominkeihin liittyvän sikailun varaan. Näin syntyy hauskasti ja ilkeästi kärjistettyä tekstiä, jonka todistusvoimaa en epäile, mutta syntyy myös kovin siisti kuvio, varsinainen näytöskappale. Lopussa häivähtää romanttisen kliseen uhka - joukon ainoa kaavojen murtaja turvautumassa keski-ikänsä ja lannistuneisuutensa koko voipumuksessa isäntäperheen tyttären nuoruuteen -, mutta Ripatti on kyllä tarkkana: pako on pako eikä mikään ratkaisu. Kaikkineen Sikojen juhla on poikkeuksellisen hyvä esikoisromaani, kriittisyydessään meillä harvinainen ja siis sitäkin ilahduttavampi.