Kadonnut joukkue

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1973

Teosarvio

Tämä romaani perustuu tositapahtumiin ja alkaa kesäkuun lopulta 1944. Ollaan vaikeassa vetäytymisvaiheessa. Kysymyksessä oleva joukkue varmistaa äärimmäisenä vasemmalla. Sitten tulee irtautumiskäsky, mutta se ei saavu takaan joukkuetta, joka yllättäen jää etenevien vihollisten selustaan ja osittain hajoaakin. Näiden miesten raskasta ja jännittävää paluumatkaa teos kuvailee. Kenraali Keinonen on jäntevä kertoja, joka saa yksityiskohdat elämään; sotilaalle tapahtumien selkeä esitys on tietysti tavoite sinänsä. Mutta sen mukana seuraa sitten sekä havainnollisuus että lennokkuus. Kertojanlahjojaan Keinonen osoittaa myös henkilökuvauksessa. Ja eräänlaisena johtoteemana on suomalaisen sotilaan sisukkuus, joka ei anna myöten vaikeimmissakaan tilanteissa.