Vuosisadan rakkaustarina

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1978

Teosarvio

Märta Tikkasen uusin kirja on kuvausta ihmisen perustarpeista ja vaikeuksista saada ne toteutetuiksi, Vuosisadan rakkaustarinassa on näkyvissä kamppailu oikeudesta saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, saada tunteensa kuulluksi. Kirjasta välittyvä tieto on ehdottoman tarpeen. Runoissa on miehen alkoholismiin liittyvien perheen sisäisten ristiriitojen ja hajoamisen kuvausta ja ponnistautumista tasapainon järkkymisen kokemuksista eheytymiseen ja turvallisuuden löytymiseen. Kuvaus on epätoivoista, ehdottoman rehellistä, vaikuttavaa. Asiayhteydet ovat monille ihmisille tuttuja. Kirja on ollut välttämätön kirjoittaa; naisen kannalta sillä on yleistä merkittävyyttä. Tikkanen kirjoittaa myös lasten aseman parantamisen puolesta. Taiteellisen rehellisyyden, kiinteyden ja sisällön autenttisuuden vuoksi Vuosisadan rakkaustarinaan liittyy syvää merkitsevyyttä.