Paviaanien kaupunki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1987

Teosarvio

Luonnontieteellisenä populaarikirjailijana tunnetuksi tullut ja runokokoelmankin julkaissut Korkeasaaren eläintarhan johtaja Ilkka Koivisto on saanut esikoisromaaninsa julki vaiheessa, jossa kirjan kehittely on tuskin puolitiessäkään. I osa, jossa paviaanit tutkivat ihmisten jostakin syystä autioksi jättämää Helsinkiä ja ottavat sen vähitellen haltuunsa, lupaa jotain aivan muuta kuin jatkossa seuraa, vaikka Koivisto siinäkin tuntuu unohtavan, että myös fantasia vaatii oman sisäisen johdonmukaisuutensa (puoliväliin jäävät esimerkiksi kielen ja lukutaidon ongelmat ja jopa sekin, onko paviaani "se" vai "hän"). II osasta lähtien Koivisto rupeaa kirjoittamaan perin karkeaa satiiria byrokratian ja puoluepolitiikan irvailun kuluneimpien kliseiden varassa. Onnettominta on, että hän sivuuttaa kokonaan sen teeman, jonka itsestään selvästi olisi luullut olevan teoksen keskeinen: kuvaamatta jää, miten paviaanien yhteiskunta sortuu yksipuoluevallan hirveyksiin ja arjen pykälänpuremiseen. Kaikki vain on jo tapahtunut keskus hahmon, paviaani Mooseksen, palatessa pitkältä matkalta jostakin kaukaa. Koivisto on valinnut helpoimman tien, epämääräisen pakinoinnin. II osasta lähtien kirja myös hajoaa ja töksähtelevä ilmaisu käy kiusalliseksi.