Tulenkantaja-palkinto

kuvaus

Tulenkantaja-palkinto on suomalainen vuosittain jaettava vientikirjallisuuden palkinto, jonka tavoite on löytää edellisenä vuonna Suomessa ilmestynyt kaunokirjallinen teos, jolla on parhaat mahdollisuudet menestyä ulkomailla. Kilpailuun lasketaan mukaan kaikki kotimainen kaunokirjallisuus romaaneista runoihin ja esseisiin sekä lastenkirjallisuuteen.

Palkinnon ovat perustaneet Suomen toiseksi suurin päivälehti Aamulehti sekä Tampereella sijaitseva laatukirjakauppa ja kulttuurikeskus Tulenkantajat. Palkintona jaetaan 5000 euroa sekä palkittua kirjaa pidetään esillä kummikirjailijan ja kirjallisuusviennin toimijoiden kautta.

(tulenkantajat.wordpress.com)

Palkinnonsaajat

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi