Heräämisen maku

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1969

Teosarvio

Heräämisen maku kirjoittaa historiaa uudelleen, sitä kirjoitetaan aina niin kuin poliittinen tarve vaatii. Suomi on 40-luvulta lähtien ollut kansandemokratia ja Ruotsi loikannut sen myötä Natoon. Lopullinen voimainkoitos idän ja lännen välillä on alkanut, toveri Esko Kulo joutuu mukaan tuntoineen, muistoineen.
Taitavasti Mäkinen kutoo kauhun, unenomaisen todellisuuden katkelmien ja toivottoman pohdiskelun verkon, joka väistyy vain pakenemalla ajatuksissa naisen luo. Mutta tuo verkko - Mäkisen mielestä se ilmeisesti on jo heitetty Tshekkoslovakian päälle - osoittautuu niin tiheäksi, että lukijan orientoitumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä poliittisen tilanteen ja vallankumousvaiheen käsittely ei sinne sovi. Näin kirjan historiankäsitys kutistuu pelkän fantasian kuvittamiseen. Teos on kuitenkin mielenkiintoinen, poikkeava, vähintään uusi lupaus.