Hopealusikka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1960

Teosarvio

Ennakkoluuloton ja moderni, avioliitossaan pettynyt virkanainen, tähti valokuvaaja saa lehdeltään tehtäväkseen kuvareportaasin laatimisen amerikkalaisesta rahamiessuvusta, ja sitä varten hän joutuu läheltä tutustumaan suvun eri perheiden kulissien takaiseen ja epäviralliseen elämään, joka toisaalta kiehtoo ja toisaalta kauhistaa häntä muodollisuuksineen, sovinnaisine tapoineen ja häikäilemättömine liikeperiaatteineen, Alkuosa laajaa romaania on melko kiintoisaa ja nokkelahavaintoista rahadynastian esittelyä ulkopuolisen tarkkailijan silmin, mutta loppuosaan kertyy liian paljon yleisöä kosiskelevaa menekkirihkamaa, joka väsyttää ja vie kirjan viihdearvoa alaspäin. En silti vastusta sen kohtuullista kirjastoon pääsyä.