Mamma Lucia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1973

Teosarvio

New Yorkin italialaiskortteleiden köyhää, värikästä ja dramaattista elämää keskushenkilönään verevän maaemon kaltainen mamma Lucia, joka vaikeissa oloissa kasvattaa kahdesta avioliitosta syntyneet lapsensa ja joutuu liian varhain lähettämään heidät ansion hakuun alueille, missä laittomuus ja väkivalta rehottavat ja oveluus ja voima ratkaisevat. Äiti kuitenkin selviää urakastaan, tosin kyynelin ja menetyksin, mutta eivät edes turvatut olot Long Islandilla saa häntä uskomaan onnen lopullisuuteen, siihen hän on liian viisas ja kokenut. Teos kuuluu Puzon varhaisempaan tuotantoon ja on suomennettu lähinnä kai 'Kummisedän' maineen siivellä.