Kaksikymmentäneljä tuntia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1955

Teosarvio

Taitavasti konstruoitu romaani, jossa vanhan miehen päivällisistä alkavan ja vanhan naisen teekutsuihin päättyvän vuorokauden kuluessa sangen erilaiset ja lähes kaikkia yhteiskuntaluokkia edustavat ihmiskohtalot aina miljonääreistä gangstereihin toisiaan sivutessaan tai suorastaan vastavoimiksi joutuessaan päätyvät tavalla tai toisella elämänsä kääntöpisteeseen ja jotkut jopa lopulliseen päätökseen. Romaanin alkuperäinen ilmestymisvuosi on 1930, joten Bromfieldin myöhempi rutiinityö ei tässä vielä ole häiritsemässä. Aika mukaansa tempaavaa viihdettä, joskin atmosfäärissä on hiukan turmeltunut tuntu.