Hui hai, eli, Jäähyväiset yksinäisyydelle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

10/1978

Teosarvio

Farssi ja tulevaisuudenkuvitelma, kuulemma hiukan myös lapsuudenmuistoja: kaksi epämuodostunutta jättiläislasta kokee yhdessä rintarinnan neron leimahduksia. Erotettuina kumpikin on melkoinen nolla. Rikkaiden vanhempien turvin he elävät onnellisen hullun lapsuuden. Sitten Eliza joutuu mielisairaalaan ja Wilbur urakoi itsensä lastenlääkäriksi. Kaaokset lisääntyvät maailmassa: kiinalaiset pienentyvät, ihmiset kuolevat albanialaiseen influenssaan ja Wilburista tulee presidentti. Wilbur poistaa yksinäisyyden antamalla ihmisille uudet etunimet ja luomalla keinotekoiset suurperheet. Raunioissa Wilbur Narsissi kirjoittaa muistelmiaan, jotka Vonnegutin lukuisten aikaisempien teosten tapaan ovat hauskoja, mutta myös piinallisen ilkeitä ihmisen raadollisuuden piikkejä. Ehkäpä hiukan muita löysempi - merkinnät ovat lyhyitä muistumia - mutta silti ah niin hellä ja hirvittävä kirja.