Avo-osasto

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1970

Teosarvio

Jämsen, Esko; Avo-osasto.

Avo-osasto on nimeään uskollisesti seuraten avoin päiväkirja Jämsenin mietteistä, haavoista, unista ja yrityksistä. Itsemurhakokeilun jälkeen sairaalaan, terapiaa ja kulkua potilastovereiden kanssa, kirjeitä naiselleen. Romaanista välittyy - kuten tarkoituskin lienee - selvästi umpikujaan ajautuneen yksilön lähes pakonomaiset kuviot ja tekemiset, voimakas turhautuminen, jonka syitä ei liene kirjasta vaikea etsiä, irrottautumisyritykset, jotka on tuomittu epäonnistumaan. Jämsenin tiukasti itseriittoisesta tekstistä on minusta kuitenkin vaikea päätyä mihinkään laajempiin ongelmiin. Merkitys jää Jämsenin potilaskertomukseksi, täysin avatuksi sellaiseksi, mutta yhteiskunnan väkivaltaan, rakkaudettomuuteen yms. on kyllä vaikea päästä näistä lähtökohdista.