Pohjoista puhetta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1971

Teosarvio

Pohjoista puhetta. Toim. Timo Kukkola, Alli Liste, Anneli Pukema. Pohjoiset Kirjailijat ry:n julkaisu.

Kirjan sato on Pohjoiset Kirjailijat ry:n julistamasta kirjoituskilpailusta, kirjavaa, hyvää ja tavallista. Valintaperiaatteissa kuitenkin todetaan, että pyrittiin saamaan aikaan läpileikkaus aineistosta. Tuloksena on siis erään kirjoituskilpailun anatomia, missä ei ole sen kummempaa kuin sen korostettu kehitysalueellisuus. Teknisesti kirjoitetaan sielläkin kuin muissa kilpailuissa, aiheet puhuvat paikallisista ongelmista, mutta myös naisista, seksistä, laitoksista. Mukana urakoi muutama hartiavoimin, toisiin tutustuminen jää muutaman liuskan varaan: vaikea sanoa mitään muuta kuin muuttuneeko kuva Pohjoisesta (antologian kokoojien toivomusten mukaisesti) kovinkaan paljon itsenäisemmäksi julkaisun lukemisen jälkeen?