Herra Quin esittäytyy

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1988

Teosarvio

Kaksitoista Agatha Christien rikoskertomusta 1930-luvulta, jota on luonnehdittu hänen luovaksi kultakaudekseen. Kertomuksia yhdistää toisiinsa kahden vanhan herran läsnäolo ja lähes paranormaaliksi katsottava yhteys heidän välillään. Tilanteiden taustat ja henkilöt luonnehtiva herra Satterthwaite on hienostoseurapiirien suosima kuuntelija ja sivustakatsoja. eräänlainen Agatha Christien tohtori Watson, joka selostaa ja tekee johtopäätöksiä, kun taas arvoituksellinen herra Quin kriisitilanteessa paikalle saapuessaan on kuin itse kohtalo, jolla jo ennalta on kaikkien ratkaisujen avaimet hallussaan eli tavallaan kuin Sherlock Holmes ikään. Taitavasti punottuja seurapiiririkoksia, rakkautta, yllätyksiä ja kuolemaa sisältäviä kertomuksia toki, mutta peräkkäin luettuna kertomusten teknisen rakennustavan samankaltaisuus alkaa jo hieman kyllästyttääkin.