Metsäpolkujen väkeä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1969

Teosarvio

Lastenlehti Tähtipolun Veka on muistanut muitakin lapsia kuin tähtipolkulaisia, ja oikeinhan se. Hän näkee eläinten ja ihmisten maailmassa monia yhtäläisiä piirteitä: on hiihtokilpailuja, syntymäpäiviä, tietokilpailuja, helikopterilentoja, ankaria kiistoja, mutta lopussa on selvä ero: eläimet palaavat takaisin omaan elämänpiiriinsä ja kaikki on silloin hyvin. Niinhän lapsenkin ihannemaailmassa on, jännityksen jälkeen turvallinen olo omassa kotipiirissä, Lasten runoiksi Metsäpolkujen väkeä sopii erinomaisen hyvin, mutta ei koko kirjaa yhtä perää, silloin aiheitten, joskus jopa lauseitten samankaltaisuus kyllästyttää. - Miksi muuten Päivä ei juuri koskaan mainitse kuvataiteilijoittensa nimiä, kyllä se kuuluu asiaan, vaikka sitten olisikin eri tekijöitten kuvituksesta kyse kuten tässä tapauksessa näyttää olevan?