Kaislakerttu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1950

Teosarvio

Huomiota herättäneen, lahjakkaan kirjailijattaren uusin, jälleen modernistisia romaaniteknillisiä keinoja kokeileva ja symboliikkaa viljelevä romaani, jossa kerrotaan haaveksivan, ympäristöönsä sopeutumattoman nuorukaisen lyhyt elämäntarina. Sen puitteissa tekijä saa tilaisuuden kosketella nykyajan ihmisen kipeimpiä perusongelmia ja hahmotella eräänlaisen "eetillisen" taiteen pohjalle rakentuvaa katsomustaan. Erittäin kiinnostava romaani, jossa filosofinen ja puhtaasti kaunokirjallinen aines eivät kuitenkaan muodosta taiteellisesti ehyttä kokonaisuutta.