Leppymättömät

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1983

Teosarvio

Jeffrey Archer on jäänyt mieleen aivan mukiin menevän poliittisen jännärin Kerrotaanko presidentille? tekijänä. Uudessa paksussa romaanissaan hän on vaihtanut aihepiiriä ja kertoo nyt sukupolvien halki ulottuvassa kronikassa Yhdysvaltain pankki- ja hotellimaailman valta- ja rahapeleistä. Asetelma, joka perustuu Puolassa ja Yhdysvalloissa samana päivänä syntyneiden poikien tarinoiden rinnakkaiseen kuljetteluun, tuntuu pitkään kiinnostavalta, mutta kun noiden poikien tiet lopulta kohtaavat toisensa, käy juuri niin kuin oli syytä pelätäkin: yhteensattumia tulee liikaa ja keinotekoisuus jää hallitsevaksi vaikutelmaksi varsinkin kun itse leppymättömyyden aihe tuntuu melko epäuskottavalta siinä maailmassa jossa Archerin hahmot liikkuvat. Vääjäämättömyyden tuntua ei synny, ja siksi kirja kokonaisuutena sortuu.