Carossa ja Anna

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1987

Teosarvio

Hans Carossa (1878-1956) oli Hitlerin Saksan "sisäisiä maanpakolaisia", kirjailija joka säilytti koskemattomuutensa ja jota maan poliittisen johdon hyväksikäyttöyrityksistä huolimatta ei saatu natsivankkurien vetäjäksi. Aikanaan hän oli myös Suomessa arvostettu, ja voin kuvitella, miten Paavo Rintala, omaa kriisiään elävä suomalainen, on hänet jostakin vanhasta kirjahyllystä löytänyt. Kohtaaminen ei kuitenkaan ole kovin vakuuttava. "Kaivattua uutta ja syvempää näkemystä ihmiseen en ole onnistunut löytämään. Minun on tultava toimeen tähänastisilla." Nämä ovat Rintalan kirjan ensimmäiset lauseet, ja niiden pohjalta hän ensin referoi Carossan suomentamatta jäänyttä ensimmäisen maailmansodan sotapäiväkirjaa ja yrittää sitten suppean teoksensa loppupuoliskossa muunnella nykyhetkeen tuon päiväkirjan meilläkin käännöksenä tunnettua jatko-osaa Kypsän elämän salaisuudet. Yritys jää puolitiehen: Carossan sotakokemuksen ja Rintalan tässä ajassa viihtymättömyyden välissä on täyttymätön aukko. Rintalallahan on tapana julkaista myös väliraportteja matkoiltaan kohti elämän uutta jäsennystä, ja siitä nytkin on kysymys.