Yhdestoista hetki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1968

Teosarvio

Hyvin tärkeä Hyväntahdon Lähettiläs aiotaan murhata. Salama-agentti Quiller saa tehtäväkseen tappaa tappajan ennen murhaa. Hallin uusin on minusta edellisiä (esim. Berliinin muistiota) jännityksekkäämpi, sen juonirakenne tasapaksua kaavaa monipuolisempi tappajan murha aloittaa vain uuden jännitysjakson - ja kovan pelin tuntu on asiansa taitavan tekijän työtä. Hall ei myöskään mässäile raakuuksilla tai ylenpalttisella seksillä, vain hiukan siteeksi. Lajissaan jäntevää, jos totista työtä.