Murhaaja etsii murhaajaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1968

Teosarvio

Syyttömänä murhasta tuomittu vankikarkuri toisaalta takaa-ajettuna, toisaalta oikean murhaajan jäljittäjänä ei enää pitkiin aikoihin ole ollut tuore juonikeksintö, ja Canning itse sitä paitsi palaa tähän paon ja menneen jäljittämisen teemaan tuotannossaan tavan takaa. Mitäpä iloa on melko tavanomaisella tyylillä kerrotusta dekkarista, jossa juonikuvio on tuttu, ja oikea syyllinenkin löytyy siksi, ettei lukijalla ole muita valittavia.