Murtovaras vaatekaapissa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1987

Teosarvio

Lawrence Block (s. 1938) aloitti uransa pehmeäkantisten kioskidekkarien kirjoittajana (tuolta kaudelta on yksi suomennoskin, Manhattan-sarjan Pakko kostaa, 1974) ja eteni nopeasti kohti arvostetumpia julkaisutapoja. Hän on käyttänyt useita kirjoittajanimiä ja liikkunut monilla jännityskirjallisuuden aloilla. Murtovaras vaatekaapissa kuuluu toisena niteenä murtovaras Bernie Rhodenbarrista kertovaan sarjaan. Bernie jatkaa herrasmiesvarkaiden perinnettä sinänsä tuttuun, humoristis-ironiseen tapaan mutta vaihtaa kesken kaiken roolia törmätessään keikallaan ruumiiseen ja yrittäessään löytää murhaajan ennen suopeasti sivusta tarkkailevaa, lahjonnalle altista poliisia. Yhdistelmä ei ainakaan tässä näytteessä toimi täysin kitkattomasti - avaus lupaa enemmän kuin hiukan tavanomaiseksi kääntyvä etsiväntyö antaa. Kiinnostava tuttavuus Block joka tapauksessa on, ja on hyvä että Jännityksen mestarit -sarjassa esitellään uusiakin tekijöitä.