Painajainen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1976

Teosarvio

En yritäkään kieltää sitä, ettei Morrell olisi ammattitaitoinen jännityskirjailija. Sitä hän todellakin on, mutta se tekee asian vain pahemmaksi. Painajainen on pelottava kirja, äärimmäisen väkivaltainen, synkeän pessimistinen, musta kuin manalan virta. Se on teos jonka nimi on harvinaisen kuvaava: päivä tai ilo ei todellakaan paista yhdeltäkään sen riviltä, vaan jokainen niistä henkii pelkkää kauhua ja kuolemaa. Painajainen on erään jännityskirjallisuuden lajin päätepiste. Sen käyttämiä elementtejä ei voi enää pitemmälle hyödyntää. Vai mitä länsimainen jännityskirjallisuus voi keksiä lastenraiskauksen ja nälkäkuolemien jälkeen? Ehkä on siis hyvä, että Painajainen kirjoitettiin. Nähtiin, mihin linja on vienyt. Kirjan lukeminen on tuskallista mutta opettavaa. Jokainen ymmärtää sen jälkeen että näin ei voi enää jatkua.