Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Paikka maan päällä

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Paikka maan päällä on väkevä kirjallinen todistus siitä, että rakkaus omaan maahan ja kotiseutuun on muutakin kuin pelkkää sananhelinää, että kansantulon kasvusta ja korkeasta elintasosta maksetaan maamme syrjäalueilla katkeraa hintaa.
Paikka maan päällä on myös hyvää kirjallisuutta. Sen lyhyihin lukuihin jakautuvasta kerronnasta syntyy luja ja kirkas kirjallinen muoto. Romaanin on tunteisiin vetoava, liikuttava ja kaunis. Paavo Kärkkäisen toivoton sielunpaini vaikuttaa eläytymiskykyiseen lukijaan voimakkaasti ja tuskaisuudestaan huolimatta kohottavasti.
Romaanin päähenkilönä on pientilallinen Paavo Kärkkäinen, joka muuttuvien vaatimusten ja osin välttämättömyyden paineessa on rakentanut hieman liian kalliin navetan. Velkaa on aikanaan annettu keveästi, mutta sitten on valtakunnallisen talouspolitiikan iso pyörä pyörähtänyt uuteen asentoon ja likistänyt Paavon navetoineen allensa. Edessä on pakkohuutokauppa ja lähtö hiljaisesta idyllistä Helsingin meluun ja kiireeseen, kovaan ja pahanhajuiseen elämään.
Paavo on kiinni Perukassaan kuin kiven kylkeen imeytynyt kalliokala. Perukka on Paavon kasvupohja ja persoonallisuuden laajentuma ja Paavo Perukan henki. Jokaisella kivellä ja polunmutkalla on oma historiansa. Paavo löytää niistä lapsuutena, isänsä ja äitinsä, poismuuttaneen sisarensa ja kuolleen poikansa. Kun Paavo väkivalloin revitään irti, menettää hän elävän kosketuksen itseensä ja rakkaisiinsa. Kivet ja polut muuttuvat vain kiviksi ja poluiksi, jotka vieraan viileä silmä korkeintaan toteaa. Helsinkiin lähtee isänmaaton, henkisesti kuollut mies, ja taakse jää eloton rakennusryhmä, vesottuvat pellot ja lampi, jonka rannalla standardirakenteissa hirsimökissään joku hyvätuloinen virkamies ehkä yrittää löytää kalenterimääräisen onnensa.
(takakansiteksti)

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

199

Kustantaja

Kieli