Liukuhihna ei odota

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1957

Teosarvio

Tshekkiläinen kollektiiviromaani, jossa kuvataan suuressa kenkätehtaassa vallitsevaa johdon mielivaltaa, ulkokullattua ihannetehdasorganisatiota, jossa pinnan alla työväestön ja myös virkamieskunnan elämä on silkkaa sekasortoa, epävarmuutta, koska ensimmäisen maailmansodan rikastuttama tehtaan johtaja on täysin piittaamaton yksilön elämästä, kunhan vain hänen tehtaansa tuotanto ja kilpailukyky maailmanmarkkinoilla vuosi vuodelta ylittäisi omat ennätyksensä ja siten vähitellen valloittaisi maanosan toisensa jälkeen. Kirja on liian kiivaasti hyökkäävä ja omakohtaisesti katkeroitunut täyttääkseen taidekirjan mitat, mutta ajattelemisen aihetta se kyllä antaa, koska kirjailija näyttää todella tuntevan asiat, joista hän puhuu.