Kylä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1972

Teosarvio

Ensimmäinen osa ns. Snopes-trilogiaa, jonka Faulkner aloitti heti 'Villipalmujen' , erään pääteoksensa, jälkeen ja päätti vasta 1950-luvun lopussa. Tämä kollektiivinen kyläkuvaus sijoittuu 1900-luvun alkupuolen köyhtyneeseen Etelään, Yoknapatawphan piirikuntaan, joka toimii tapahtumakeskuksena monissa muissakin Faulknerin romaaneissa. Kylän elämä on passiivista ja väki keskinkertaista, joten se miltei luonnostaan alistuu rikkaruohon tavoin rehottavan Snopesin suvun röyhkeän vallan ja varakkuuden tavoittelun ja riiston kohteeksi elikkä faulknerilaisittain: tällaisissa olosuhteissa ihmisen taistelu pahaa vastaan on luotu epäonnistumaan. Ideologialtaan pessimistiseen tarinaan sisältyy silti myös runsaasti muita sävyjä, sillä romaani koostuu aluksi jopa hämäävän monista ja lukemistakin raskauttavista episodeista, jotka vasta vähitellen ilmaisevat merkityksensä kokonaisrakenteen hahmottamisessa. Näin mukaan mahtuu ihmismielen kirjo aina perversseistä hetteistä karmeanhilpeisiin tilanteisiin ja kaiken menettämisen aitoon tragiikkaan sovittajanaan tekijän alakuloinen ironia ihmisen edellytysten suhteen.