Rakkauden kaikki teot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1979

Teosarvio

"Ethel näki Kummisedän sellaisena kuin mitä se oli, opettavaisena tarinana hienosta vanhasta italialaisesta herrasta, säälimättömien vihollistensa ahdistamasta patriarkasta, joka rakasti perhettään niin kiihkeästi että uhrasi oman henkensä sen puolesta." - Tuo Elia Kazanin uuden romaanin alkupuolen ironinen luonnehdinta niin kirjan päähenkilöstä kuin Kummisetä-elokuvastakin palasi mieleeni useita kertoja monisatasivuisen teoksen lukemisen edistyessä: Kazan on elokuvauransa jostakin syystä tyrehdyttyä lähtenyt tekemään omaa kreikkalais-Kummisetäänsä, ikävä kyllä ironiansa unohtaen (ellei aivan loppua oteta huomioon). Niin paljon kuin hänen edellistä romaaniaan Pelon maata arvostinkin, on minun surren todettava että tämä Rakkauden kaikki teot on jokseenkin vaikeasti nieltävä keitos, joka tuo mieleen pikemminkin Harold Robbinsin laskelmoidut bestsellerit kuin Kazanin oman kunniakkaan uran aiemmat saavutukset. Amerikan-kreikkalainen miljöö on toki ollut kreikkalais-turkkilaisen Kazanin vilpittömän kiinnostuksen kohde jo esikoisromaanista America America (1963) ja siihen perustuvasta elokuvasta lähtien, mutta tällä kertaa hän on ilmeisen väsyneesti tyytynyt helpoimpaan ja venyttänyt tiiviin novellin aiheen lepsuksi tiiliskiveksi.