Jeesuksen pieni soturi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1977

Teosarvio

Kerttu-Kaarina Suosalmen uusi romaani on yhtä tiivis luku kokemus kuin hänen kolme edellistäänkin - vasta loppuun päästyäni aloin hirvitellä niitä riskejä, jotka Suosalmi on ottanut ja joista hän on suvereenisti selvinnyt. Hänen kertoma tapansa soljuva, itsestään selvä varmuus luo lukijaan turvallisuuden tunnetta, mutta sen takana on erittäin kunnianhimoinen, monitasoinen rakennelma, josta taitamattomalta helposti jäisi ranko näkyviin. Se romun ja kiihkeän kaupan teon maailma, jossa keskushenkilöt elävät, on käsinkosketeltavan konkreettinen samalla kuin sen kautta havainnollistuu kaikki se mikä ihmistä kahlitsee. Jeesuksen pieni soturi on ennen muuta romaani vapautumisesta, niistä mahdollisuuksista joita ihmisellä kuitenkin on, ja tuon näkemyksensä Suosalmi on toteuttanut huikealla tavalla.