Hyvää käteistä rahaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1976

Teosarvio

MacDonaldin tuttua ja tunnustettua sosiaalisesti oivaltavaa kerrontaa, päähenkilönä kukas muu kuin Lew Archer, yksityisetsivä, pappi, psykologi ja sosiaalihoitaja samassa persoonassa. Itse tarina ei tällä kertaa ole niinkään ihmeellinen, pikemmin tavallistakin sekavampi, ehkä vähän hutiloitukin. Mutta ihailtavan varmasti Archer jälleen risteilee eri yhteiskuntaluokkien välisissä karikoissa, panee asiat oikeaan järjestykseen ja puolustaa hyvän ja myös hyveen asiaa. Hauskoja ja älykkäitä dekkareita nämä MacDonaldin kirjat ovat verrattuna alan keskimääräiseen tosikkomaiseen tasoon.